Korkeasaaren Zoolympics haastaa yritykset yhteistekemään lajiensuojelun puolesta

Ensimmäistä kertaa toteutettava yritysten välinen haastekilpailu ZOOLYMPICS järjestetään Korkeasaaressa lokakuussa 2021. Työntekijöiden tai asiakkaiden kanssa vietetyn hauskan seikkailupäivän ohella yritykset tukevat konkreettista työtä lajien ja luonnon hyväksi. Varoja kerätään luonnonvaraisten amurintiikereiden, amurinleopardien ja lumileopardien suojeluun niiden elinalueilla sekä Korkeasaaren Villieläinsairaalan toiminnan tueksi.

Vaikka seikkailuradalle lähdetään vasta lokakuussa, käynnistyy kilpailu jo maaliskuussa. ZOOLYMPICSiin
ilmoittautuneet joukkueet voivat haastaa kilpailuun mukaan keitä vaan Suomessa toimivia yrityksiä ilmoittautumishetkestä alkaen. Sen lisäksi, että osallistumismaksuista ohjataan varoja suojeluhankkeille, kannustetaan myös joukkueita keräämään varoja lajiensuojeluun.

“Korkeasaari osallistuu eläinlajien suojeluun niiden elinalueilla osana eläintarhojen ja suojelujärjestöjen

verkostoa. Haluamme innostaa myös asiakkaitamme toimimaan luonnon hyväksi. HAPPYMOORin kanssa ideoitu ZOOLYMPICS on uudenlainen ja hauska tapa saada yritykset mukaan lajiensuojeluun.”, sanoo Korkeasaaren markkinointijohtaja Susanna Silvonen.

Joukkueiden kisamenestykseen vaikuttavat mm. Korkeasaaren kisaradalla suoriutuminen, mukaan
haastettujen joukkueiden lukumäärä, joukkuehenkeen panostaminen ja varainkeruun lopputulos. Pisteitä voi kerryttää ZOOLYMPICSin loppuun 31.10.2021 saakka. Kilpailutulokset julkistetaan marraskuun alussa.

Kuten kaikissa suurkisoissa, myös ZOOLYMPICSissa on omat kisalähetyksensä. Varainkeruuta vauhdittavat ja tunnelmaa nostattavat TV:n urheilulähetyksistä tutut Inka Henelius ja Niki Juusela.

“Nyt on patoutunut tarve turvallisiin, fyysisiin kohtaamisiin asiakkaiden ja henkilöstön kanssa, ja sitä
ZOOLYMPICS juuri tarjoaa. Samalla kilpailuun joukkueita kutsuttaville yrityksille ja yhteisöille avautuu

mahdollisuus viestiä omasta vastuullisuudestaan ”, kertoo ZOOLYMPICSin vastaava tuottaja Jannika Joutsenniemi HAPPYMOORista.

 

ZOOLYMPICSiin osallistuvat joukkueet mittelevät Korkeasaaressa lokakuussa 2021. Arkipäivinä käytävässä kilpailussa on kaksi päivittäistä lähtöä. Kuhunkin lähtöön mahtuu kymmenen enintään 8 hengen joukkuetta. Koronaturvallisuuden varmistamiseksi kilpailu käydään ulkona, eivätkä joukkueet ole tekemisissä toistensa kanssa. Jokaisen joukkueen mukana kulkee kisäemäntä tai -isäntä, joka huolehtii turvallisen kisapäivän toteutumisesta. ZOOLYMPICSin tuottaa HAPPYMOOR yhteistyössä Korkeasaaren eläintarhan säätiö sr:n ja Korkeasaaressa ravintolatoimintaa harjoittavan Marcante Oy:n kanssa.

 

 

Lue lisää!

Ilmoittaudu kisaan!

 

LISÄTIEDOT

Jannika Joutsenniemi
Vastaava tuottaja
HAPPYMOOR p: 040 7003 202
jannika@happymoor.com 

Mediapankki

Korkeasaaren eläintarhan säätiö sr on yleishyödyllinen yhteisö, jonka tehtävä on lajien ja luonnon monimuotoisuuden suojelu. Korkeasaari on osallistunut kansainvälisiin suojeluprojekteihin jo 1920-luvusta lähtien, lajiensuojelua luonnossa tukevaa varainkeruuta Korkeasaaressa on tehty 1990-luvulta alkaen.     

HAPPYMOOR rakentaa yrittäjävetoista yhteistekemisen alustaa ja yritysekosysteemiä HAPPYMOOR HARBOURia, jossa yritykset, yhteisöt ja kaupungit jakavat tekemistä ja resursseja kestävämmän liiketoiminnan ja merkityksellisempien asiakasreittien luomiseksi. 

Yli toistakymmentä vuotta ravintola-alan yrittäjinä toimineet Carita Antell ja Markku Peltola-Antell perustivat vuonna 2002 Marcante Oy:n. Ravintolaperheeseen kuuluvat Aino, Korkeasaaren Ravintolat sekä Bistro K