HAPPYMOOR Supermarsu SIGG banneri 1200x675

Lapset ja lapsenmieliset muuttuvat lokakuussa Supermarsuiksi juomalla Marsu Halosen SIGG-kestojuomapullosta. Happymoor Harbour -yritysyhteisö on valinnut SIGG-kestojuomapullon lokakuussa järjestettävän Supermarsu pelastaa Itämeren -kokemusformaatin viralliseksi juomapulloksi.

HAPPYMOOR Supermarsu SIGG bottle layout

“Olin iloinen kuullessani, että Supermarsu on pelastamassa Itämeren yhdessä perheiden ja Pidetään Saaristo Siistinä Ry:n kanssa uudenlaisessa kokemusformaatissa lapsiperheille. SIGG juomapullojen luonnollinen tarkoitus on tarjota uudelleenkäytettävä, myrkytön ja pitkäikäinen vaihtoehto kertakäyttö- ja lyhytikäisille pulloille ja astioille. Näin esimerkiksi Itämereen eikä sen rannoille päätyisi niin paljoa muoviroskaa. Itämeri on meille rakas ja olemmekin olleet mukana jo monessa sen pelastamishankkeessa Suomessa. Lasten juomapulloista olemme erityisen tunnettuja ympäri maailman ja kuvituksissa on vuosien saatossa seikkaillut lapsille ja aikuisille tunnettuja hahmoja. Siksi tuntuikin alusta luonnolliselta lähteä SIGG juomapulloilla Supermarsun mukaan. On todella hienoa, että SIGG on koko Suomessa rakastetun Supermarsun virallinen juomapullo” , sanoo Kitty Teeriaho, SIGG Finland, Bonge Oy.

Kitty Teeriaho Partner SIGG Finland Bonge Oy

Kokemusformaatti rakentuu Paula Norosen suositun Supermarsu-kirjasarjan ympärille. Tarinassa päähenkilö Emilia muuttuu Supermarsuksi aina, kun hän juo lemmikkinsä Marsu Halosen juomapullosta. Supermarsu pelastaa Itämeren -kokemusformaatissa lapset muuttuvat Supermarsuiksi ja pääsevät mukaan pelastamaan Itämerta ottamalla huikan SIGG-kestojuomapullosta.

Itämeri on vaarassa aivan kuten Norosen kirjassa Supermarsu pelastaa silakat ja elokuvassa Supermarsu. Lapset ja heidän perheensä pääsevät seikkailuun, jossa he muuttuvat Supermarsuiksi ja pelastavat supervoimillaan palan Itämerta kaloineen päivineen. Supermarsu-kokemuksia on tarjolla esimerkiksi elämyskohteissa, ravintoloissa, hotelleissa, liikuntapaikoissa ja kauppakeskuksissa. Asiakas valitsee reittinsä varrelle mieleisensä kokemukset kokemusformaatin tarjonnasta.

“SIGG-kestojuomapullo on meille täydellinen kumppani, koska laadukas kestopullo vähentää Itämereen päätyvän muovijätteen määrää. Lisäksi jokaisesta myydystä pullosta lahjoitetaan kumppanimme Pidä Saaristo Siistinä ry:n Itämeren hyväksi tekemään työhön ”, sanoo Happymoorin toimitusjohtaja ja kokemusformaatin vastaava tuottaja Jannika Joutsenniemi.

Kapteeni Jannika Joutsenniemi luotsaa HAPPYMOORin Miehistöä

Happymoor Harbour -yritysverkoston tuottama Supermarsu pelastaa Itämeren -kokemusformaatti tarinallistaa tuotantoon osallistuvien yritysten ja yhteisöjen palveluita ja tuotteita osaksi samaa Supermarsu-tarinaa Helsingissä ja Turussa. Näin turkulaisille, helsinkiläisille ja matkailijoille on luvassa täysin uudenlaisia elämyksiä lokakuussa 2021.

Kokemusformaatit ovat Happymoorin kehittämä sisältökonsepti. Kokemusformaattituotantoon osallistuvat yritykset ja yhteisöt jakavat tuotekehityksen, markkinoinnin, myynnin ja tuotannon resursseja. Tuotantoa edistetään yhteistekemisen alustassa Happymoor Harbourissa eli Satamassa. Sataman yhteistekemistä koordinoi ja kokemusformaattituotannon eri vaiheisiin arvoa tuottavat luovan alan ja liiketoiminnan kehittämisen yrittävistä ammattilaisista koostuva Miehistön osaajat. Sataman kasvavaan yritysverkostoon on jo liittynyt 30 yritystä ja yhteisöä: elämyskohteita, museoita, hotelleja, ravintoloita sekä vapaa-ajan, kulttuuri- ja kaupan alan toimijoita. Supermarsu pelastaa Itämeren -kokemusformaatti on saanut Helsingin kaupungin kulttuuriavustusta sekä AVEKin CreaDemo-rahoitusta. Turun alueellisen tekemisen kumppanina on Turku Business Region.

Lisätiedot

Jannika Joutsenniemi | toimitusjohtaja, HAPPYMOOR  | 040 7003 202 jannika@happymoor.com 

Mediapankki Supermarsu pelastaa Itämeren -kokemusformaatti

Kitty Teeriaho | Partner | Communications | Bonge Oy | 050 364 2755 | kitty.teeriaho@bonge.fi

HAPPYMOOR HARBOUR eli Satama on yrittäjävetoinen yhteistekemisen alustaa ja liiketoimintaekosysteemiä. Satamassa yhteisteemme uuden sukupolven kokemuksia, bisnestä ja duunia. Yritysverkoston yritykset, yhteisöt ja kaupungit jakavat tekemistä ja resursseja kestävämmän liiketoiminnan ja merkityksellisempien asiakasreittien luomiseksi. Onnellistamme yhdessä kaupunkeja ja alueita kestävästi. 

Bonge on Outdoor, Lifestyle, Sports ja Optisen alan tuotteiden maahantuontiin, myyntiin, brändien rakentamiseen, markkinointiin ja verkkokauppoihin erikoistunut perheyritys. Toiminta-alueena  on Suomi, Pohjoismaat ja Baltia.